Paikallispuudutus

Vastaukseni Uuden Suomen ao. Katriina Perkka-Jortikan blogikirjoitukseen

http://www.uusisuomi.fi/blogit/katriinaperkkajortikka/kannustavuus-vaikeinta-paikallisessa-sopimisessa

.............

15:25 mattihemmi

"Palkoista sopiminen koetaan tutkimusten mukaan paikallisesti vaikeimmaksi. Kannustava palkkaus, erilaiset lisät ja korvaukset ovat tyypillisiä paikallisesti sovittavia asioita. Kyse on usein alan työehtosopimusmääräysten soveltamisesta."

Tiedän käytännössä, että em. asioiden sopiminen ainakin pk-sektorin (alle 250hlöä) yrityksissä on paikallisesti suht. ongelmatonta. Mitä pienempi yritys, sen helpompaa, enkä tarkoita yrittäjän sanelua vaan nimenomaan sopimista työväen ja yrityksen kesken.

Soveltamiset tes'sin hierarkiaan sitä vastoin ovat erittäin vaikeita, koska ammattiyhdistysliike pitää kynsin hampain kiinni oikeudestaan sanoa se viimeinen sana.

Nyt kun työelämän ja -tehtävien murros on elänyt ajan hengen mukaan ja suorituspalkkaukset ja sen eri sovellukset hiipuneet, ei ko. palkkausjärjestelmän osaajia ole kummallakaan puolen työmarkkinakoneistossa, eikä enää työpaikoillakaan.

Osaavat suorituspalkkauksen taitajat ja soveltajat (työnjohto, teknikot, rakennusmestarit ja rationalisoinnin ammattilaiset) on siirretty varhaiseläkkeelle ja ao. vakanssit lakkautettu.

Ei tarvitse siten ihmetellä, että tuottavuus on joutunut alamäkeen teollisuudessa. Ohjausjärjestelmät ovat taitamattomissa käsissä ja monin paikoin vaan hidastavat toimintaa.

"Työnantajapuoli on suhtautunut tämänsuuntaisiin paikallisen sopimisen laajentamispyrkimyksiin yleensä varauksellisesti työnjohtovallan säilyttämisen vuoksi."

Mm. Nokia heitti työnjohtajat jo kohta kaksikymmentä vuotta sitten yli laidan monista yksiköistään. Että se siitä eo. kohdan motiivista.
Ehkä Jortikka tarkoittaa työnantajan direktio-oikeutta, jonka työelämän tärkeää, ruohonjuuri tason osaa työnjohto aikoinaan käytti työssään esimiehenä.

Tämän hetkinen koulutus ei tue tarpeita. Perinteisen työnjohdon koulutuksen uudelleen aloittamisella alkaa olla kiire. Muutoin kaikessa tuotannollisessa teollisuudessa saadaan laittaa lappu kohta luukulle, kuten vallitseva käytäntö osoittaa.

Ammattiyhdistysliikkeen (mm. demarit) suurimpia mokia, jotka ovat eniten vaikuttaneet -90 luvun alussa räjähtäneen laman katastrofiin ja yritysten likvidointeihin olivat;

- Kieltäytyminen työreformin kehittämiseen lähtemisestä. Työreformi on edelleenkin sen ajan henkeen suhteutettuna ainutlaatuisen edistyksellinen suunnitelma poistaa kansakunnan kilpailukyvyn turhia ja aikansa eläneitä jarrumekanismeja.
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Tietopankki/Ohjelm...
Kannattaisi tutustua ajatuksen kanssa.

- Ahon ja Sorsan kehittämä ja ay-liikkeen kanssa jo sovittu kansalaissopimus, jonka ay-liike yliyön nukuttuaan torpedoi. Kallis jos ei kallein takinkääntö kansakunnan lähihistoriassa, jonka kansa ja työväki viimekädessä maksoivat.

Pahin este työn kehittämisessä työpaikoilla ei näkemykseni mukaan ole työnantajien, yrittäjien eikä työntekijöidenkään haluttomuus. Suurin ongelma paikallisten sopimuksien tiellä on ammattiyhdistysliikkeen käyttämä yleisitovuuden moukari, jolla jyystetään kaikki hyvätkin poikkeamat tasaiseksi, toimimattomaksi puuroksi.

Työpaikat, toimialat ja ihmisten ammattien kehittyminen ovat ajat sitten kasvaneet ohi ja yli yleissitovuuden potkupuvusta.

Se aika on nyt eletty, kun ulkomainen pääoma rantautui patruunoiden suosiollisella myötävaikutuksella koskiemme rannoille. Ja kun se sama pääoma nyt kerää kimpsujaan ja muuttaa vastaaville työvoiman ja resurssien suosiollisimmille maille. Rahalla ei ollut silloin, eikä ole vieläkään isänmaata.

Jäljelle jäävän todellisen työllistäjän, PK-sektorin huomioiminen on ainoa vaihtoehto, jos kilpailussa aiomme kansakuntana edes jotenkin pärjätä globaaleilla markkinoilla. Tämän huomioiminen on käytännössä mahdotonta Ay-eliitin ja vuorineuvosten kehittämällä sopimusmekanismilla, siihen se on aivan liian kömpelö ja tasapäistävä.

Puhdas "urheilu"

Kaikki pinnalla oleva toivoton meuhkaaminen dopingista, puolesta jos vastaankin on ihmisen luonnonlain mukaista sopeutumista muuttuvaan maailmaan. Itse en ole dopingin kannattaja, mutta realisti valitettavaan kyynisyyteen saakka.

Amatööriurheilun eettiset säännöt ja ihanteellisuushan olivat jotain syvällisen kannatettavaa suuren yleisön keskuudessa. Siitä halutaan pitää kiinni kynsin hampain. Varsin kohottaviahan ne suomalaisen urheilun tähtihetket olivat aikoinaan. Silloin kun isä lampun osti.

Kun maailma muuttuu, kunnian ja maineen lisäksi urheiluun on nyt pesiytynyt myös raha. Sitä myöten kaikki ihmisen perisyntiin liittyvät ahneuden raadolliset merkit sisältyvät jokaiseen lajiin itsestään selvästi.

Joka muuta väittää, elää horroksessa todellisuudesta.

On typerää enää intoilla urheilun määritelmien nojalla jotain lajia (F1) vastaan, tai jonkun (juoksu, hiihto, paini) puolesta. Se kaikki on vain ja ainoastaan ihmisten moraalista krapulaa ja entisten amatööriurheilun määritelmien perään haikailua.

Veristä ja raakaa 'bisnestä' on tänään kaikki tyynni lajista riippumatta. Jokaisessa lajissa on piilossa mafiamaisia piirteitä. Sovittuja otteluja/kilpailuja, pahinta korruptiota, dopingin käyttöä, sponsoroitua välineurheilua... etc loputtomiin.

Mielestäni vain ne lajit (mm F1) ovat moraaliltaan edes jotenkin kohdallaan. Niissä tunnustetaan aivan avoimesti se kaupallisuus, joka itsestään selvästi yritetään muissa lajeissa häpeillen vaieta ja kiistää näkymättömiin. F1 taitaa tietääkseni olla niitä harvoja lajeja, joihin tätä 'urheilun' syöpää, dopingia, ei juurikaan ole yhdistetty.

Hyvää Joulua !

Hyvää Joulua
ja onnellista Uutta Vuotta!

Toivottaa Matti vaari

Hullu mikä hullu

Olavi Tähtelä vainaa puhui ja ylikorosti aina mielellään. Ravisteli kuulijoitaan, yritti saada heidät hereille. Yritti saada ihmiset itse vastuuseen ymmärtämisestään. Hän itse oli intensiivisen analyyttinen myös kuulijana.

Myös hän oli kunniajäsen kerhossa, jossa Erno Paasilinna oli itseoikeutettu primus motor. Opetetut versus itseoppineet. Minä itse en rooliani kerhossa rohjennut arvata. Sen verran kuitenkin, että paikkani sen sielunveljeyden penkin päässä oli määritelmän mukainen, vahva ja nöyrä.

Rakkauden ja vihan ylitunteista Olavilla oli lyhyt ja selkeä käsitys. Hulluutta kaikki tyynni. Selvää mielenvikaisuutta puhtaimmillaan. Kun tunteiden palo ylittää kohtuuden rajat, ne jotka itsessä sisällä kuohuu ja myllertää. Sellaiset jotka saavat hänen olemuksensa ja muotonsa muuttumaan niin näkyvään muotoon, ettei sitä tarvitse muittenkaan hetkeäkään epäröidä.

"Ootteko nähneet? Kalle on aivan ilmiselvästi rakastunut. Henkensä se pian heittää, on se niin hullu. Ei syö eikä eikä juo, on ja tolijottaa vaan älytön ilme naamallaan. Ei suutu, ei välitä enää vaikka sitä kiusais miten. Kun ei se enää pimahda kuten takuuvarmasti ennen, jos vaikka kuinka puhuis politiikkaakin opposition äärilaidan asenteella. Yhtä myötäsukainen on vaan kaikesta. Kyllä se on nyt miehen menoa".

Perheessä, "itsestään selvän" rakkauden lisäksi, on parhaimmillaan myös otollinen kasvualusta puhtaille vihan siemenille. Pää punasena kaksi ihmistä huutaa toistensa suuhun, että sylkee pitää silmistänsä pyyhkiä. Siinä ei riitapukareista ole pulaa. Kaikilla perheenjäsenillä on rikkumaton oikeus alkaa vihoittelemaan ankarasti toisilleen. On niin terapeuttista olla ihan hullu toisinaan, ahh niin turvallista. Ihan niinkuin vastapuolikin aivan oikein tässä taistelun tuoksinassa toteaa. Sinä oot sitten ihan hullu, aivan pähkähullu....ggrrrrrr.

Kyllä ihmiset toisensa tuntevat. Ei siinä sukulaisia tarvitse olla. Kun tunteenpalo ja mielenhäiriö tarpeeksi syvällä munaskuissa ryskyy, näkeehän sen silloin Erkkikin missä mennää. Ihan hullua porukkaa, ihan hullua. Maailman sivuhan ihmiset ovat toisensa arvottaneet ja hoitaneet. Ei siinä psykologian oppituoleja eikä laitoksia ole ennenkään tarvittu. Liian akateemisella asenteella perinteinen diadnoosi karkaa käsistä. Hullua mikä hullua.

Tali - Ihantala näytös

Nyt tuli sitten nähtyä Åke Lindmanin elokuva Tali-Ihantala ihmeen puolustustaistelusta. On vaikea verrata tätä lähes dokumenttia toiseen sotaelokuvaan. Kuvauksessa oli pyritty saamaan esille tapahtumat ja kohtaukset juuri mukana olleen sotilaan ja sotijan silmin..ja korvin.

Juoni pitää katsojalla olla edes pääpiirtein selvillä mennessään katsomaan näytöstä. Vaikka selittäviä tekstejä tarpeellinen määrä näkyykin kohtausten välillä, saattaa se muussa melskeessä mennä ohi ja ylikin.

Nykyisille sota- ja toimintaelokuville niin tyypilliset byro-tekniset lieskat ja räjäytykset on sivuutettu ja kuvattu tykistökeskitykset sellaisina kuin ne aidosti lienevät tapahtuneen. En jäänyt kaipaamaan siinäkään mielessä mässäilevän yliampuvaa 'hollywood' tyyliä.

Kansallisylpeys nousi kyllä selkäpiitä karmivasti pintaan spektaakkelia seuratessa. Siinä ei mielestäni ole mitään väärää jos kansakunta pistää itsenäisyyttää puolustaessaan turpaan vihollista kovimman jälkeen. Kysehän oli ja on olemassaolostamme ja sen oikeutuksesta.

Onnea Suomi 90v.

Toivotan Onnea 90 vuotiaalle Suomelle ja meille kaiken ikäisille suomalaisille hyvää mieltä !

Samalla toivotan onnea kaikille muillekkin Suomessamme asuville, rotuun, kansalaisuuteen ja sukupuoleen katsomatta!
Suomen lippumme on aamulla nostettu salkoon, vettä sataa ja vähäiset lumet sulavat silmissä. Silti olo on täynnä juhlamieltä tänä arvokkaana juhlapäivänä.

Tali-Ihantala, sinetti juhlapäivällemme!

Esi-hlö, valmentaja?

Kotisivuillani (www.hemmi.fi) oleva esimiehen ja urheiluvalmentajan toimenkuvan samankaltaisuuden tai erilaisuuden ajattelumalli ja toimenkuva.

Esimies - valmentajako ?

Miten urheilun alueelta oleva esimerkki soveltuu esimiestyöhön
normaalissa työelämässä ? (korvaa lukiessasi sana: "valmentaja"
sanalla: "esimies / johtaja".)

JOUKKUE-VALMENTAJAN TOIMENKUVA

1. Valitsee tai osallistuu joukkueensa valintaan

2. Osallistuu ja sitoutuu tavoiteasetteluun ja
vastaa tavoitteen toteutuksesta

3. Vastaa valmennuksesta ja harjoituksista

4. Vastaa pelinjohtamisesta kilpailu-/ottelutilanteissa

1. Joukkueen valinta

* Kun valmentaja "saa" joukkueen, hän ensimmäiseksi
tutustuu/perehtyy sen yksilöihin. Heidän taitoihinsa
ja valmiuksiin "pelaajamateriaalitason" selvittämiseksi

* Joukkue koostuu erilaisista taitovalmiuksia omaavista
pelaajista (yksilöistä), samoin joukkueen suoritus koos-
tuu monenlaisista rooleista ja tehtävistä

* Joukkuetta täytyy välillä täydentää mm. koska
- pelaajat vaihtavat seuraa
- joukkueen taitopuutteita pitää täydentää

* Valmentaja päättää minkä osa-alueen pelaajan hän
tarvitsee. Hän tuntee joukkueen, sen taidot, puutteet
sekä oman peli- ja valmennusstrategiansa

2. Joukkueen tavoitteet

* Seuran johto viimekädessä määrittää tavoitteet,
jotka hienosäädetään valitun valmentajan kanssa
sekä sitoudutaan niihin

* Tavoitteisiin vaikuttavat valmentajan omat taidot,
pelaajamateriaali-taso sekä joukkueen kokemus
yhteispelistä

* Tavoitteiden pitää olla tarpeeksi haasteellisia
mutta silti saavutettavia ja nousujohteisia

* Tavoitteiden toteutumista seurataan jatkuvasti.
Pelaajat tietävät tarkkaan sekä omat että joukkueen
tavoitteet ja toimivat niiden eteen niin fyysisellä
kuin tahto- ja tunnetasollakin

3. Valmentaminen, harjoitteet

* Käytännössä valmentaja "hyppää" pelialueelle pelaajien
sekaan ja ohjaa eri harjoitteita kädestä pitäen. Niin
yksilö-, pelikuvio- kuin yhteispeliharjoituksiakin

* Harjoitteet perustuvat
- pelaajamateriaalin yksilö- ja roolitason taitoihin
- joukkueen yhteispelivalmiuteen
- kilpailutavoitteisiin

* Harjoitteet ja niiden seuranta pyrkii nostamaan
- fyysistä kuntoa, taitoa ja tekniikkaa
- henkistä sietokykyä ja tahtoa
- yhteispelitasoa ja -henkeä

* Ottelumenestys vaikuttaa myös harjoitteiden laatuun
ja määrään välittömästi

4. Ottelu- / kilpailutilanne

* Kun on tosi kyseessä, seuraa valmentaja työnsä
tuloksia sivusta. Kentälle hänellä ei ole asiaa

* Kentällä ollessaan pelaajan PITÄÄ YKSIN
TIETÄÄ tehtävänsä ja vastuunsa. Siellä hän
edustaa Seuraa, Joukkuetta ja Itseään.

* Harjoitus- tai taitopuutteita ei realiaikaisessa ottelu-
tilanteessa korjata millään. Vain pelinjohdon ja tak-
tiikan muutos on mahdollista ja valmentajan
vastuulla

* Juuri em. takia harjoitteet, niin fyysisellä kuin psyyk-
kisellä tasolla vedetään "veren maku suussa" niin
yläkanttiin, ettei missään oikeassa kilpailutilanteessa
lopu KUNTO kesken, ei ylä- eikä alapäästä.

Kyldyyriä

Ahh kyldyyria, onhan se niin kohottavaa kun miesväki pönöttää paikallisen teatterin lämpiössä kestiten monikansallisen yrityksen paikallisjohtajaa väärän lämpöistä konjakkia, lasissa häpeillen hyppysissään temperoiden. Paikallisjohtajan väkinäisen small talkin takaa voi aistia ajatuksensa, 'voihan ...kele kun olisin vaan jäänyt Marbellan huvilalleni ikioman kottaraiseni kainaloon. Tänne periferian taakse pakko tulla näitä talkkunoita hyyssäämään'.

Miesväen paremmat puoliskot ilakoivat toisaalla marttakerhonsa matineassa. Silmät sirrillään kuunnellen työllä, vaivalla ja kunnan suosiollisella taloudellisella avustuksella paikalle hankittua kansallista viulutaiteilijaa kaupungin oman säestäjävirtuoosin upeasti häntä myötäillessä.

Ja niin ilta sujuu rattoisasti konjakin kuumotuksen vaivihkaa levitessä rotaryveljiemme punakoille poskipäille. Hämärtyvässä illassa piirtyy laitapuolen kulkijan soma silhuetti pakastuvaa auteretta vasten, tämän tomerasti ohittaessa pelastusarmeijan leipäjonosta kassit kohmeisissa kourissa laahustavaa nukkavierua vanhusta.

'Olihan se tuasennii hyvä kun saimme nämä valtion kulttuuriavustukset melekeimpä kohorallensa. Ei taaskaan palijoa tarvinna nipistää sosiaalipuolen vanhustyön-monentilta, että saimme nämä tärkeämmät kulttuuri- ja kaupungin johdon parkkihalliasiat tolalleen'.

Ja niin rauha ja harmonia laskeutuu pakastuvan mustan yön kourissa värjöttelevän periferiamme maisemaan. Vallasväen mielen täyttää hyvin ansaittu tyyni, raukea olo taksin mittarin rattoisasti raksutellessa kotimatkan hilijakseen edetessä kartanollensa päin.

EU:n vaatteet?

Onneksi meillä on Erkki Toivasen kaltainen analyytikko, joka uskaltaa sanoa sen mistä muu kyyristelevä media vain kuiskii.
http://www.uusisuomi.fi/blogit/erkkitoivanen/yhteinen-hapeamme-eu-n-kirjanpito#comment-7115

Tässä myötäsukainen vastineeni hänen em. kirjoitukseensa. (jos moderaattori sen sallii)

Äänestin aikoinani EI, kun EU'hun liittymisestä meiltä kansalta vaaleissa kysyttiin. Nyt on toisaalta hyvä mieli kun huomaa olleensa 'oikeassa'. Entistä selvemmin alkaa EU:n härski byrokratia, korruptio ja kansakuntien kotiinpäinveto näyttää kurjat puolensa.

Se on sääli kun ne jotkut ihan oikeastikin hyvät asiat pitäisi heittää pesuveden mukana. Yhteinen valuutta ja sen vakaus on tuonut meille vaurautta. Toisaalta taas EU byrokratian megakoneisto kyykyttää pientä valtakuntaa ja sen rakenteita mielivaltaisesti. Kun kansallinen poliittinen eliittimme on oppinut niin nöyräksi, ettei uskalleta eikä osata pitää Suomen puolta yhtä härskisti kuin muut, ollaan lapsipuolen asemassa.

Veikkaan, että ellei suunta muutu, joutuu Vanhasen hallitus korjaamaan luunsa 'Luumäeltä' hyvinkin nopeasti. Pääministerimme frustraation kohde oli todellinen hutikuti. Tehy'n sijaan olisi odottanut fokusoinnin osuvan mieluummin maatalouden 141 tuen lakkauttamista ajavan Komission ja ennenkaikkea täysin pihalla olevan maatalouskomissaarin suuntaan. Arvelen myös, että Keskustan taustalla olevat voimat eivät niele puheenjohtansa ajopuu-offensiiveja enää pitkään.

Ihmettelin ja ihmettelen edelleenkin niitä sinisilmäisiä idealisteja, jotka uskovat ja luulevat Eu:n peruskirjan tavoitteiden toteutuvan käytännössä. Suurten valtio-ryppäiden tarinat eivät kestä vallanhimon pyörteissä kovinkaan kauan. NL sortui omaan mahdottomuuteensa. USA:kin alkaa sortua pikkuhiljaa ökysotapolitiikkaansa myös sisältä päin. Ainakin sen maine vapauden kehtona on vain irvailun aihe nykyään.

EU;n uskottavuus murenee kovaa kyytiä ja kansalaiset eivät Brysselijohtoista komentelua enää sulata, eivätkä ymmärrä. Alkaa olla aika selvittää eroprosessin käytännön toimenpiteitä, ettei olla enää siinä rytinässä mukana, kun korttitalo lopullisesti romahtaa. Ellei hallintokulttuuri muutu avoimempaan ja tehokkaampaan suuntaa. Sitä on vaikea uskoa.

Timo Soini on totuuden torvi, jonka tarinoita kannattaa monen alkaa ottaa tosissaan myös EU kritiikkinsä kohdalla: http://timosoini.fi/ploki/. Myös Erkki Toivasen, aiemmin fanaattisen Euroopan kansalaisen vankkumaton tuki alkaa pahasti säröillä. Onneksi hän on rautainen mm. EU asioiden asiantuntija, joka ei enää juuri suodattele juttujaan valtaeliitin paitsio vihellysten pelossa.

En ole milloinkaan keksinyt mitään hyödyllistä virkaa varsinkaan tämän päivän hallituksemme EU politiikalle, kuin myöskään meppiemme toiminnalle. Yhtä tyhjän kanssa ovat molemmet. Todennäköisesti kansa voisi jopa paremmin, jos mepit kutsuttaisiin kotiin kiireen vilkkaa pois lentokenttien kiillotetuilta laattioilta laahustamasta. Säästöjä älyttömistä palkkamenoista syntyisi välittömästi eikä kansan tarvitsisi kadehtia niiltäkään osin näitä turhakkeita.

Jumaluus himossa

Vastaukseni HS:n keskustelun avaukseen: Himon vaikutus elämään "Haluan heti alkuun korostaa, että olen täysi ateisti, joten kirjoituksessani ei ole mitään uskontoon liittyvää." Aika hupaisa toteamus / uskomus. Se mitä jäljempänä puhut omista himoistasi ja niiden hallinnoinneistasi, sublimoinnistasi, on juuri sitä mikä on uskontoon liittyvän filosofian ydin. "Elin ennen hyvin hedonistista elämää ja luulin olevani oikeasti onnellinen." Juuri tuohan on eräs ulottuvuus uskonnon synnin käsitteestä. Vain sinä itse vailla omaa tuntoa, joka on vain ihmiseen sisäänrakennettua nukkuvaa jumalankuvaa. "Tajusin tehneeni suuria vääryyksiä ystäviäni ja muita ihmisiä kohtaan omalla hedonismilla ja narsismillani. Ennen en ollut ymmärtänyt koko asiaa, koska olin ollut himojeni sokaisema." Uskontoon valitettavasti vaan liittyy niin henkisen kuin aikoinaan maallisenkin vallankäytön mukanaan tuoma turmelus. Valta sokaisi / sokaisee papistomme, ja humaani tarkoitus ei enää välity meille. "Kokeilkaa todellista himojenne kieltämistä. Älkää uskonnollisessa mielessä vaan hyvän elämän kannalta. Se toimii." Edelleenkin, tavoittelet syvää inhimillistä jumaluutta ja lähimmäisen rakkautta, mutta uskonnon kielteisyys häiritsee Sinua, joka on ihan ymmärrettävää. Et sinä tuolla jumaluutta kiellä, ehkä juuri vaan uskonnon ja kirkon maallisen toiminnan. (farisealaisuus) Jos et osaa aidosti ensin rakastaa itseäsi kaikkine puutteinesi, et kykene rakastamaan myöskään lähimmäisiäsi. Kaikki me roikumme jatkuvasti hedonismin kuilun partaalla. Ei se ole kenenkään yksinoikeus ehkä silti vitsaus. Kun annamme sitten tänä yksilökeskeisenä aikana haluillemme periksi, tartumme koukkuun kuka mihinkin. Ei ole kivaa pyristellä addiktioittemme vietävinä (pakonomainen primitiivinen riippuvuus), vaikka se hetkittäin hyvältä ihan munaskuita myöten voi tuntuakin. Ja onhan vietit ja niihin liittyvä nautinto sallittua jopa tarpeellista meille, kun vaan oivallamme sen siten kuten itsekin olet kirjoituksessasi sen tehnyt. Osaamme hallita himojamme, ottamalla niissä aidon pyyteettömän rakkauden ja ihmisyyden huomioon. Olemalla nöyrä ihmis- / parisuhteissamme. Emmekä aina vaan pyri ottamaan. Iloista antajaa Jumala (sielu itsessämme) rakastaa. Itse en karsinoi ihmisiä heidän ismiensä mukaan. Jos hän on sinut ja tasapainossa itsensä kanssa, se riittää ja myös näkyy hänestä ulospäin kuin majakka pimeässä. Riippumatta onko hän ateisti, ns. uskovainen vai muutoin vaan tavallinen pulliainen.

Laiha sopu, lihava riita

Sovinto kiistassa on nyt saatu sitten aikaan ihan valtakunnan-sovittelijan oppikirjan mukaan. Juttu on julkisuuden tarpeisiin porsaanreikiä niin täynnä, että heikompaa ihan hirvittää. Niin siinä sitten käy kun lähtee herrojen kanssa marjaan.

Koko hommahan poikkeaa perinteisestä tupoteatterin käsikirjoituksesta tuoreella, virkistävällä ja ratkaisevalla tavalla. Silti edelleenkään ei pitäisi juristiarmeijan mennä tietoisesti kansan tahdon vastaisesti sotkemaan koukeroillaan kuvioita niin totaalisesti mitä nyt tapahtui.

On kansanvallan moraalin vastaista, että sopija osapuolten julkisuuteen esittämät luvut ovat seuraavat:
1. osapuoli 16-18%
2. osapuoli 22-28%

Ja nyt sitten ovat asiantuntija tahot professoreita myöden selittämässä mitä mikin merkitsee ja oikein on. Toisaalta tälläistä tuuletusta ja pyykinpesua vaillehan tämä meidän perinteinen tupoteatterimme on ollutkin.

Siitä en silti tingi pätkääkään, että kaiken aikaa sympatiani ja henkinen tukeni on ollut hoitajien puolella, siis nimenomaan HOITAJIEN, perus-, lähi-, vanhusten- ja sairaanhoitajien puolella, ei pelkästään Tehy'n. TEHY'läisten kamppailun olen mieltänyt kaikkien em. puolesta tapahtuvaksi tasa-arvo kamppailuksi.

Viimeisinä aikoina on hiukka ihmetyttänyt yleisen keskustelun kiihkeys ja kaikkein lähinpänä olevien ammattiliittojen härskiys Tehy'läisiä vastaan. Sen on kyllä Tehy itse taistelun tuoksinassa valitettavasti saanut aikaan. Toisaalta se on ymmärrettävää.

Silti se vahingonilo ao. historiallisen sovinnon jälkeen, mikä mm. opettajien rikkiviisaan edusmiehen (Kangasniemi tmho) kaikkitietävissä kommenteissa kumpusi, ei voi jättää ketään kylmäksi.

Eri rotua

Viimeisten vuosien aikana olemme matkailleet lyhyitä turisti-trippejä mm. Kiinassa ja Italiassa. Matkailu avartaa, totta se on. Pohjoimaisen hyvinvointivaltion Suomen versio on hyvin kylmä ja byrokraattinen pohjimmiltaan.

Perhekeskeisyys ja vanhempien kunnioittaminen ovat kärsineet pahan inflaation. Kun katselee nuorten umpiotunutta irc- / nettikulttuuria, ei tunnista juurikaan yhtymäkohtaa minkäänlaiseen humaaniin vuorovaikutukseen eri ikäpolvien välillä.

Kaduilla kulkiessa näkee kyllä nuorisoa liikkeellä, mutta he ovat kuin eri rotua, eri laumaa, eri yhteisöä, joihin ei yhteyttä normaalisti keskustelemalla saa. Sitä jos yrittää, vastaukset tyrmistyttävät.

Tietenkään koko nuorisomme ei ole tuollaista, sellaista yleistystä ei kannata tehdä. Edellä kuvaamani käyttäytyminen on vaan huolestuttavasti lisääntynyt muutoin kypsän nuorisomme keskuudessa.

Satelliittien siivellä

GPS navigaattori, apuväline tarvitsijoille vai jokapojan leikkikalu. Itsekin tuli tällainen sitten hankittua muutama kuukausi sitten. Ihan muilla ostoksilla ollessani kiersin myymälässä esitteillä ollutta laitetta kuin kissa kuumaa puuroa. Lyhyen itseni kanssa neuvottelun jälkeen tulin tulokseen, että ehdottomasti ehkä tarvitsen tämän tekniikan ihmeen. Näin Garmin Nüvi sai uuden omistajan.

Ja eikun opettelemaan. Kaupunkiajossa apu tuli heti ensimmäisenä päivänä.. Katuosoitteen perusteella gps:n ohjailu sujui hyvin. Tosin tutussa kaupungissa oma tuntemus tukee höpöttävää (äänen saa toki poiskin) robottia oleellisesti. Karttahaku netistä ja ajoreitin ulkoa opetteluvaihe jäi pois laakista. Käyttöfilosofia alkoi kehittyä.

Laitehan on vain renki, ei isäntä. Siihen on pakko uskoa vain silloin, jos aluetta tai kaupunkia ei tunne ollenkaan. Silloinkin pitää käyttää omaa järkeä, ettei löydä itseään hukasta. Joka kaupungissa katu- ja liikennejärjestelyt ovat aina edellä navigaattoreiden karttapäivityksiä, vaikka ne vuosittain uusitaankin.

Laitteelle pitää todella olla oikeaa käyttöä, muutoin laite lentää hyllylle aika pian, kuten joltakin pettyneeltä kuulin. Ja sehän ei ole laitteen vika. Hämäräkytkin himmentää taustavalon ystävällisesti auringon laskun jälkeen. Satelliittien haku laitteen käynnistyessä kestää muutaman minuutin. Myös laitteen kaikki asetukset ja mahdollisuudet ja mahdottomuudet kannattaa (pitää) käydä rauhassa läpi jos aikoo hyötyä siitä.

Samoin kartta- yms nopeudenvalvonta-tolppa päivitykset netissä hoituvat selkeästi. Pitkällä matkalla loskakelissä voi nopeusrajoitus merkki jäädä huomioimatta, silloin tuntuu mukavalta kun GPS hälyttää nopeustolpan ansiosta saapuvasi esim 60km/h rajoitusalueelle.

Myös sen opin hyvin pian, että karttanäyttöä ei tarvitse kovinkaan paljon. Toinen, painalluksen takana oleva trippi-näyttö (ajotietokone) on minulla nykyisin päällä valtaosin. Varsinkin työmatka-ajossa GPS näyttää kyntensä. Iso digitaalinen nopeusnäyttö näyttää oikean nopeuden ja kertoo auton oman nopeusmittarivirheen välittömästi.

Kun lähden matkaan, nollaan välimatkat (tripin) ja max. nopeuden. Satelliittien päästyä mukaan, näytössä alkaa päivittyä kuljettu matka, jäljellä oleva matka, suurin käytetty nopeus, matkan kokonaisaika, pysähdysajat, liikkeellä olo-ajat, ja keskinopeudet. Hyvin tärkeä ja hyödyllinen asia minulle on myös ennuste perillesaapumis-kellon ajasta. Kirjanpitäjäni ystävällinen hymy oikein ja ajallaan olevasta matkapäiväkirjastakin palkitsee.

Joidenkin muutaman sadan kilometrin työmatkoilla ennuste on pitänyt minuutin tarkkuudella. Ennuste muuttuu matkalla joka hetki, jos esim. joudut pysähtymään, korjaa GPS aikaa täsmällisesti. Ennusteen tarkkuus yllätti. Parin kaupungin läpi-ajon ylikin ennuste oli heti matkan alusta lähtien oikea. On rauhoittavaa kertoa asiakkaalle tarkka saapumisaika, jos siitä matkalla puhetta hänen kanssaan tulee.

Pitkällä matkalla karttanäyttö on miltei tarpeeton, hiljennetty tausta ääniohjaus riittää mainiosti ja trippinäytössä näkyvä on kaikki asiaa ja tarpeellista. Olen ihan tyytyväinen hankintaani varsinkin kun laitteelle löysin lopullisen paikan kojelaudasta, täysin piilossa ja pois tuulilasin näkökentästä. Niin ja laitteenhan saa naks vaan taskuun. Akku riittää muutaman (4-6) tunnin ja käyttö vaihtoehtoja on mm. jalankulku. Kätevää turistimatkan kaupunkikierroksilla.

Autoilun arkea

No niin, taas on vuotuinen autojen katsastus suoritettu. Pitää sanoa, että on ruuhkat katsastuskonttoreilla muuttuneet menneisiin aikoihin verrattuna. Ei tarvitse enää aikoja varailla etukäteen, ajat vaan konttorin pihalle, maksat tiskillä ja pääset suoraan pukille.

Tarkastukset on tulleet tarkemmaksi. Vanhaan hyvään aikaan kun leima lävähti kirkkaasti rekisteriotteeseen, nyt samankuntosta autoa kun ehdotat saat kommentiksi herkästi: 'vie veli hyvä kotteros kierrätykseen ja äkkiä' so. hajottamolle.

Mittarit ja laitteetkin on viimeistä huutoa, mutta niin on autotkin. Kestävyys ja ajo-ominaisuudet ovat moninkertaistuneet vaikka ns. kertakäyttöisiksi on pelit miltei muuttuneet. Autolle ei enää ihmeitä voi eikä tarvitse tehdä muutamaan sataantuhanteen kilometriin. Senjälkeen sen arvo onkin jo lähes nolla. Niinkuin autokauppiaatkin sanoo: 'käyttöarvoa on varmaan mutta myyntiarvoa ei'.

Autoa kun sitten katsastushallista lähin ajamaan ulos liikenteeseen sano katsastaja, 'jarruta sitte vähä tuosa kynnyksellä että irrotan letkun'. Ihan oli olo kuin formulavarikolla. Nähhään taas vuoden päästä, soon moro.

Astalon valinta

TEHY-kiistan oppositiotahot ja hallitus vaikuttavat olevan aseettomia asiansa edessä. Asetta ja asennetta nyt kuitenkin tarvitaan. Pelkällä inttämisellä ei päästä puusta pitkään. Ongelmasta ja sen hoitamisen kyvyttömyydestä uhkaa laueta pelottava pommi.

Hallitus ja sitä myötäävä joukko on kaivautunut yhä syveneviin poteroihinsa, joista pää ei enää vilku. Ei päivä paista eikä kuu kumota, jotta tarvittavaa asearsenaalia ko. uhkaan näkisi valita. Parempi on käsikopelolla pimeässä vaan sitten valita mahdollisimman suuri astalo. Oikea norsupyssy. "Notta eiköpähän tokene".

Käteen siis jäi järkevien vaihtoehtojen jälkeen poikkeuslaki, jota orjalaiksikin on jo tituleerattu. Kummaltahan tuo tuntuu, kun kiistasta olisi selvitty selvällä setelirahalla. Valtion mittapuun mukaan kyse on sittenkin pienistä rahoista. Valinnat kertovat ilmeisen täydellisestä näköalattomuudesta käsissä olevaan riita-asiaan.

Hallitus on ihmishenget nyt hinnoitellut, eikä enempää heru, se on kuultu. Suuremman oikeudella yritetään nyt saada oma tahto jääräpäisesti läpi. Vapaasti tulkiten tässä sivutaan myös määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä. Taloustermejä käytän senvuoksi kun raha on ainoa mittari tässäkin asiassa. Arvot, inhimillisyys ja oikeuden mukaisuus kun eivät ole enää muodissa.

Jos ja kun tätä hoito- ja hoivatyötä pitäisi aikuismaisesti arvottaa ja vaativuutta kiihkottomasti määrittää. Kriteereitä voisivat olla:

1. työn laadukkuudesta, so. virheistä aiheutuvat vaikutukset; ihmishengen menetys =kuolema.
2. työn hyvän hoitamisen edellytämä tiedollinen asioiden a) teoreettinen b) käytännön hallinta ja osaaminen, työn vaatiman koulutuksen määrä ja laajuus.
3. työn vaikutus yhteiskunnan ja sen ihmisten hyvinvoinnin laatuun ja terveyteen jokapäiväisessä elämässä.

Ja kaikki nuo ovat joka ainoa työpäivä oleellista työn sisällön sisältämää faktaa ja vaativutta.

Tuossapa niitä muutamia. Olisi mielenkiintoista nähdä niiden muiden, paljon puhuttujen akateemisten matalapalkkaisten ryhmien töiden vaativuuksien tulokset sijoitettuna em. hoitajien työn kanssa rinnakkain. Töiden vaativuuksien vertailut sekä tulokset työn huonosta hoitamisesta, vaikkapa em. kriteereillä.

Suruliputus

Tulin jokin aika sitten pihalta sisälle suoritettuani lipputankoomme suruliputuksen eilisen Jokelan tragedian johdosta. Lippunaru oli jäässä kun kohmeisin sormin laskin isännänviirin alas. Viiri joutaakin jäädä tämän jälkeen sisälle kuivumaan talviteloilleen.

Lasten ja nuorten kasvavan psykiatrisen hoidontarpeen laiminlyönnit kantavat liian kallista hedelmää näitten murhenäytelmien muodossa. On herättävä myös julkisesti keskustelemaan, mikä tällaisen kasvavan nuorten pahoinvoinnin saa aikaan?

On liian normaalia uppoutua lillukan varsiin osoittelemaan ja syyllistämään pinnallisesti tekijää ja hänen motiiveitaan. Johan se tiedetään, että tällaisen takana on ahdistunut, häiriintynyt ja omissa vihan täyttämissä maailmoissaan elävä nuori.

Ei terve, tasapainoinen nuori YouTube'sta tai vastaavista malleja teoilleen hae eikä tarvitse. Siten on typerää syyttää internettiä ja USA'n vastaavia tapauksia. Kyllä ne tavat löytyvät ilman edellämainittujakin, kun paineet pakosta purkautuvat.

Tärkeintä on pohtia yhteiskuntamme arvorakenteita, joka saa ihmisen, ei pelkästään nuoren syrjäytymään. Pinnallinen talouden ja tehokkuuden kasvava paine on nuorella ympärillään joka hetki. Kunnianhimoiset vanhemmat omissa uraputkissaan ja toisaalla koulujen paisuvat opintotavoitteet prässäävät murrosvaiheessa elävää lasta/nuorta edestä ja takaa.

Mikä yhteiskuntaamme vaivaa, että tämä tehokkuutta tavoitteva elämäntapamme unohtaa inhimillisyyden. Unohtaa vanhemmuuden ja aikuisuuden velvoitteet. Ei enää uskalleta puuttua ajoissa asioihin ja niiden vinoutumiin.

Eduskunnan ja valtiovallankin pitäisi nyt kantaa vastuunsa ja mennä itseensä. Onko lainsäätäjä ajantasalla? Onko tällaisten onnettomien tapausten perusteella tarpeen pohtia edustajan omankin työnsä kautta syntyvää painetta mm. koulumaailmassa ja nuorten perheiden piirissä.

Lapsemme ja nuoremme tarvitsevat rakkauden lisäksi rajoja. Tietoisuutta siitä, että rajat ovat olemassa ja niitä pitää noudattaa. Mutta syyllistää saa vain sylissä.

Tarpeetontahan tuo

21.10.2007 12:23 mattihemmi, Kommenttini Markku Huuskon blogiin http://www.uusisuomi.fi /blogit /markkuhuusko /f1-haisee

Tarpeetontahan tuo, Formula1 meinaan. Jokaisella on 'vapaassa' maassa oikeus ajatella mitä hyvänsä. Jopa sanoa se. Lieneeköhän silti niin, että meitä pelottaa/ärsyttää asiat, joita emme hallitse emmekä tunne, varsinkin jos niistä medioissa erityisesti puhutaan. Myös oma henkilöhistoriamme vaikuttaa mieltymyksiimme ja inhotuksiimme. Onhan se sykähdyttävää päästää pikkuaivojen virittämät tunteemme valloilleen ja sanoa asiasta kuin asiasta mielipiteensä, just niinku se on.

Kaikesta huolimatta tämä autourheilun 'kuninkuusluokka' aiheuttaa ihmisen primitiivisessä tasossa kutkuttavia väristyksiä. Lajista löytyy maksimaalista voimaa monessa ulottuvuudessa. Moottoriteknologiassa ilmentyy ajan huippuunsa viety tehokkuus suunnittelussa. Minimiajassa, vähintäänkin vuoden periodissa pitää saavuttaa edistystä voimassa ja luotettavuudessa.

Lajia vähänkin tuntevan pitää repiä hattureuhka päästään tarkastellessaan tätä huipputekniikan tuotetta. Moottorin lisäksi itse auto rakenteineen edustaa myös maassa kulkevien laitteiden kärkipäätä. Entistä enemmän laitteeseen tarvitaan aiemmin vain lentokonetekniikan päänvaivana olevaa aerodynamiikankin aluetta.

Lajiin liittyvä talous hipoo myös huippua taitavassa ohjauksessaan. Markkinavoimilla aktivoidaan suuren yleisön, median ja elinkeinoelämän toimeliaisuutta kuin pässiä narussa. Näkyvyysarvot lajissa vetävät sponsoreita kuin hunaja Nalle Puh'ia.

Tuntuuhan se välillä ihanalta ihan munaskuissa saakka kokea primitiivireaktioita asian kuin asian, ei vähiten F1:n puolesta tai vastaan. Osallistua siihen huimaan tunnelmaan ja sopivassa turvallisessa seurassa sitten samaistua samanhenkisiin tallaajiin. Siinä kaiketi lienee urheilun viehätys yleisemminkin niin osallistujien kuin yleisönkin kannalta.

Samanlaista euforiaa voimme kokea monissa muissa tähdellisimmissäkin asioissa. Mikä nyt sitten on järkevämpää ihmisen perustarpeiden kannalta. Tarpeemme loppujen lopuksi ovat melko pieniä. Jonkunlaista evästä elääkseen, ravinnonlähteiden hallintaa. Majapaikkaa pakollista vuorokautista lepoamme varten. Pahimpaan kulttuurinälkään virsi- tai laulukirja. Eipä juuri muuta elääksemme. Toki näihinkin saadaan upotettua valuuttaa olemattomia/ uskomattomia määriä. Tämä tuli huuli pyöreänä viime kuussa todettua, Vatikaanin Pietarin kirkossa olevan Johannes Kastajan patsaan varpaita hiplatessamme.

Mutta kun nyt kuitenkin taloudellinen globaali työn tuottavuus on aikaansaanut ylitsepursuavaa vaurautta ja varallisuutta joillekin ihmisille, miksi sitä ei sitten käytettäisi kun verovaroihin ei kosketa. Ehkä kuitenkin moniarvoista erilaisuuden arvostusta ja kunnioitusta tarvittaisiin lisää. Voisimme tunnistaa myös enemmän itseämme ihmisenä, muunkin kuin ulkoisen habituksen, materiaalisen mammonan ja makean vallan perusteella.

En kiistä, etteikö lajiin liity kansan syviin riveihin ulottuvia kielteisiäkin lieveilmiöitä. Ei liene kovinkaan suotavaa, jos Alatölöviön aikamiespoika jokaisen Kimin voittoisan kisan innoittamana kokeilee omia ja rassinsa rajoja. Eiku Lada tallista vaan solalle, lippa taakse ja mono konehuoneessa painamaan 'nelipyöräluisussa' Interlagosin nelosmutkaan. Liian myöhäisestä jarrutuksesta ei liene pelkoa kun meno senkun vaan tuntuu paranevan, vaikka jarrupoljin miehen voimilla lattiaa hipookin.

Hongat ne humajaa ja lepikko vaan raikuu ja rytisee. Hjuva Soomi. Sano.

Sunnuntaiaamuna

Kävin juuri ulkona postilaatikolla. Kirpeä, aivan upea pakkasaamuyö. Hiljaisuus korvissani kohisten pällistelin taivaalle ja katselin mustan avaruuden pohjalla kristallinkirkasta tähtitaivasta.

Pikkupennusta saakka on aina ensimäisenä pitänyt etsiä Otava taivaalta. Missähän päin taivaankantta se tällä kertaa kellottaa? Vasta sitten saa itselleen virallisesti selväksi kahden viimeisen tähden osoittaman janan suunnasta pohjantähden sijainnin. Ahaa, siellähän se pohjoinen.

Lunta ei vielä täällä pohjoisessa ole. Pakkasta kuitenkin oli vajaa kymmenen astetta. Ensimmäisiä pakkasaamuja ja tuntui hyvältä kuunsirpin kelmeässä valossa kimalteleva, askelten alla natiseva kuura. Toki katuvalotkin osuutensa maisemaan tekivät, kun hissuttelin verkalleen tyhjän reissun kadun tontinrajalla olevalla postilaatikolla.

Tiesinhän minä, ettei lehteä Pyhäinpäivän jälkeen ilmesty. Oli muuten vaan mukavaa käydä laatikolla näin upeana aamuna. Taidanpa vielä kömpiä lämpöisen peiton alle ja nauttia oikeudesta nukkua sunnuntaiaamuna niin pitkään kuin huvittaa.

Johtamisen murros

Tarkoitukseni on jatkossa tarkastella ja pohtia lähinnä Pk yrityksen johtamisessa tapahtuvaa muutosta ja murroksia. Miten perinteiset tunnetut johtamisen tavat: management ja leadership ovat saaneet talousnäkökulmasta esille nousseen lähes ainoan tyylin ohjata yritysten, jopa yhteisöjen toimintaa.

Ikäjohtaminen lienee orastava uusi (neljäs) alue, josta viitteitä on jo kuultu. Tarve on huomioitu ja sitä tietyissä piireissä jo kehitellään. Kysymys on vain siitä, miten sen vaikutus viimeiselle riville voidaan omistajataholle perustella. Toki paljon muitakin johtamisen avoimia ohjelmia tarvitaan ja on kehitteillä, mutta niistäkään ei nyt enempää. Palaan niihin perusteellisemmin ehkä myöhemmin.

Tertiaali tai kvartaaliperiodihan on normaali pörssiyritysten toiminnan ja tuloskehityksen tarkastelun aikajakso. Tänä aikana pienetkin sijoittajaa arveluttavat tai miellyttävät muutokset voivat heilutella voimakkaasti yrityksen taloudellista arvostusta. Viimeaikoina tämä sama tulospohjainen toiminnan tarkastelu on valunut yhä pienempien yritysten lähes ainoaksi ohjaus- instrumentiksi. Jopa niin, että sillä ihan tosissaan yritetään ohjata jopa päivän operatiivista toimintaa.

Kasvussa oleva PK yritys tarvitsee silti edelleen syvällistä tuotannon- ja materiaalinohjauksen välinettä osana yrityksen kokonaistoiminnanohjausta, jossa talous on viimeisenä integroituna oleellisena elementtinä seurantahierarkiassa. Vaikuttaa kuitenkin pahasti siltä, että kun teknikko ja työnjohtoportaan koulutus loppui, hiipui vähän kerrassaan myös tuotantoteknisten toimintojen osaamisen merkitys ja käyttö yrityksissä.

Joku emeritus tuotantotekniikan lehtori alan oppilaitoksesta irvisteli pinnalla vellovasta muuntokoulutuksen tarpeesta: "paras tulos saataisiin (amk)insinööristä takaisin teknikoksi ohjelmasta".

Tämä on onneksi jo huomattu yritysmaailmassa, varsinkin rakennusteollisuuden viimeisten vuosien aikana kasvaneet kalliit laatuvirheet kattojen ja myös muiden rakenteiden romahtaessa tai pettäessä. Vastaavien mestarien = työnjohdon vähetessä aiheutuu valvonnan puutteesta monta väärää työtapaa, ja käytetään vääriä materiaaleja.

Asioille löytyy aina syynsä. Ne eivät ole aina mieluisia niille, joiden virhearvioista tähän on tultu. Vielä vahingollisempaa tämä on kuitenkin niille tahoille, jopa yksittäisille ihmisille, joiden vahingoksi tällaisia konkreettisesti tapahtuu.

Tunkion päällä ylimmäisenä myhäilevä kasvoton pääoma vähät välittää mitä lyhytjänteisen rahastuksen seurauksena syntyy. Vain henkitoreissaan koriseva lypsylehmä savuavilla rauniolla jää kertomaan siitä, kun isänmaaton pääoma vaihtaa valtakuntaa lypsyämpärinsä yli läikkyen.

Ehkä mm. televisio-ohjelma "Leijonan kita" yrittänee kertoa juuri tästä. Ohjelma, joka minua sangen suuresti huvittaa ja sydämelleni käy, osallistujien pitkästynyttä tärkeilyä seuratessa. Onko todella niin, että ihmisen ahneus, seitsemäs kuoleman synti voi olla noin viihteellistä? Siinä ohessa kansa saa formaatin tavoitteleman sirkushuvinsa, kun pientä ihmistä, keksijää tai yrittäjää kyykytetään.

Liekö ao. tavalla toisen hädänalaista asemaa hyväksikäyttämällä kertynyt varallisuus kenellekään kovin kunniakasta?

Sielunveljeni Eero

Jestas sentään. Eksyin Seitsemän veljeksen sivustolle ja tein testin, jonka perusteella eniten samaistuin Eeron sielunveljeksi. Imartelevaa, etten sanoisi.
http://www.seitsemanveljesta.net/

Mietin samalla josko Aleksis Kivi eläisi tätä päivää, millainenhan kansallis-eepoksestamme mahtaisikaan tänään syntyä. Yritin myös sovitella Kimin kaltaista perisuomalaista luonnetyyppiä veljeskatraaseen. Pekka Seppäsen parin vuoden takaisen Talouselämälehden hersyvän kolumnin perusteella lähinnä ehkä Tuomaksen periksiantamattomuus vastaisi F1 ässämme sielunmaisemaa.
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=785751

Tyypillinen luonnehan Kimi ei tok' ole. Näin ollen varmaan Aleksiskin olisi joutunut pitkin hampain luomaan kahdeksannen veljeksen kansalliskirjaamme. Omia polkujaan kulkevan (jollain vehkeellä, joka pärisee) rasavillin. Jäämiehen, joka ei vieraille turhia lavertele. Silti lojaalin sinnikäs jöröjussi, joka suomalaiskansalliseen tapaan ei kuvia kumartele. Kimi ärsyttää Ecclestone'a kuten Kivi Ahlqvist'ia.

Näistä luonnetyypeistä löytynee kait eräs syy, joka tekee, öhöm, meistä suomalaisista niin nopeita konevoimalla kulkevien pyörien päällä liikkujia. Maailman nopeinta kansaa ollaan, tottavie.

Omillaan terveenä

Hoitajien työtaistelu ei jätä varmaan ketään meitä keski-ikäisiä senioreita kylmäksi. Vanhusten hoito- ja hoivatyö sekä terveyden- että sairaiden hoitajat ovat nyt tosissaan. Olen periaatteessa hengessä heidän takanaan. Puhutaan ylisuurista, muita aloja ja ryhmiä polkevista palkankorotuksista. Siitä kuinka ahneita he ovat. Kukapa muu huolehtisi heidän eduistaan?

Toisaalta, tehtaan voi lopettaa ja tuotannon voi siirtää 'Hinkuintiaan', maaseutua ei voi viedä mutta sen voi lopettaa ja reservoida. Hoivakodin ja sairaalankin voi toki myös lopettaa, mutta toimintaa, ilman asukkaita tai potilaita, ei voi viedä yhtään minnekään.

Itselläni on vanhempieni kautta kokemusta hoitajien arjesta ja työstä. Kunnioitan heidän asennettaan, moraaliaan ja jaksamista niin henkisesti kuin fyysisestikin raskaassa ja vaativassa työssään. Jonkinlaisena omais-hoitajana olen päässyt kurkistamaan niihin raadollisiin kulisseihin, mitä kaikkea hoitajien työhön kuuluu. Myös omassa työssäni työyhteisöjen kehittäjänä olen tavannut monentasoisia työyhteisöjä. Totuuden nimessä löytyy myös hyviä ja kannustavia laitoksia, joissa kodikkuus lämpöisenä kukkii ja yhteistyö toimii muillakin kuin hoitajilla.

Liian usein hoitotyössä esiintyy ergonomisesti epäterveitä työasentoja, työtiloja ja alkeellisia välineitä, joista yksityisessä tuotannossa saisi lähes linnaa. Kiukuttelevia omaisia ja öykkärimäisiä esimiehiä ja päättäjiä. Silti pitää kantaa vastuu potilaista, myös ilman omaa mielenhallintaa olevista dementikoista. Pitää olla virheetön lääkkeiden jaossa. Ei saa kohdella potilaita, omaisia eikä kolleegoja huonosti esimiesten ylenkatseisen tarkkailun alla. Vuoro-, pyhä- ja ylityölisät eivät kestä tarkastelua muiden alojen vastaaviin. Miten kunnat organisaatioina vastaavat asukkaittensa tarpeisiin ei ole kiveen kirjoitettu. Painotusta turhasta infrasta voidaan siirtää ihmisten hoitamisen suuntaan.

Liian kauan on ratsastettu kutsumustyön varjolla hoitajien edut ja palkat tylysti ohittaen. Edelleen on riipovaa kuunnella julkisessa mediassa sitä härskiä panettelua ja oleelliset asiat ohittavaa argumentointia. Puhutaan ja syyllistetään kuolemalla ikäänkuin sitäkin oltaisiin siirtämässä laitostuneilta tosiasiallisilta päättäjiltä hoitotyöntekijöille. Peräänkuulutankin selkärankaisempaa otetta myös kuntatyönantajan ja valtiovallan taholta, joka huomioisi myös vastapuolen toisen tosiasiallisen syyn tässä neuvotteluprosessissa rahan ja valtataistelun lisäksi.

Kyseessä on vain ja ainoastaan hoitotyön arvostuksen ja palkkauksen jälkeenjääneisyyden kompensoinnista sille vaativuuden tasolle, jonka kyllä suuri yleisö ymmärtää ja hyväksyy. Julkinen lakisääteinen vastuu niin terveyden, sairaanhoidon ja vanhustyön osalta on täysin selkeästi kunta- ja valtiovallan vallankäyttäjillä ja päättäjillä. Hoitajat tekevät työnsä kyllä täysin eettisesti työsuhteessaan. Mutta että vastuuta hengenlähdöstäkin sysätään syyllistäen heille, se on päättäjiltä pään pensaaseen pistämistä.

Suuret ikäluokat lienevät suhteellisesti ottaen aika tervettä porukkaa. Silti sitä itsekin joskus miettii, että treenaamaan tässä on alettava, että säilyisi kopillaan ilman näitä kuntasektorin päättäjien hallinnoimia hoitopalveluita. Saattaisi tulla halvemmaksi keksiä rationaalinen yksityinen malli hallinnon halvaannuttamasta ja hoitajien kiusaamasta julkisesta tsaarinaikaisesta johtosäännöstä poiketen.

Sellainen malli, jossa hoitohenkilöstöä työyhteisössä arvostettaisiin ja kannustettaisiin. Jossa olisi järkevä ja inhimillinen toiminnan- ja työnohjaus. Esimiestyö olisi aitoa välittävää, rohkaisevaa ja sosiaalisesti palkitsevaa. Malli jossa ihminen hoitaisi ihmistä ja paljon puhuttu perheenomainen hoivakoti olisi todellisuutta muutoinkin kuin juhlapuheissa. Toisin sanoen sellainen malli, joka toimii nyt mm. tuotannollisessa yksityisessä isänmaallisessa teollisuudessa....ennen Kiina-ilmiötä. Kävin sitä ilmiötä jokin aika sitten Pekingissä oikein paikanpäällä etsimässä, en löytänyt. Kyllä se ilmiö varmaan jossain kotomaamme valtarakenteissä lymyää.
Nii hao.

Marraskuun alkua

Marraskuu on alkanut täällä pohjoisessa märkänä ja tuulisena. Juuri nyt perjantaina aurinko paistaa ja lämpötila on siirtymässä pakkasen puolelle illan mittaan. Ihan hyvä, jo tuota pimeää tihkusateista kaamosta on ollutkin tarpeeksi.
Talvi voi jo tulla. Autoissa on talvirenkaat alla, ja talon vermeet on viritelty pakkasia varten. Pihatyöt on suht. kunnialla kondiksessa. Pihan perukan nurmikko (lue: ruoho) jäi ajamatta. En ehtinyt, vaikkei kiire ollut minnekään.
Ihan uutena 'vaarina' tässä opetellaan olemaan ja elämään. Muutenkin elon syyspuolen iltaruskoa on ihan mukavaa katsella, kun vaan malttaisi hiljentää vauhtia ainakin vällee.

Eka koejuttu

Koeluonteinen aloitusteksti.
Kuuluuko, näkyykö, kuuntelen ja katselen huuli pyöreänä.