Vastaukseni Uuden Suomen ao. Katriina Perkka-Jortikan blogikirjoitukseen
http://www.uusisuomi.fi/blogit/katriinaperkkajortikka/kannustavuus-vaikeinta-paikallisessa-sopimisessa
............. "Palkoista sopiminen koetaan tutkimusten mukaan paikallisesti vaikeimmaksi. Kannustava palkkaus, erilaiset lisät ja korvaukset ovat tyypillisiä paikallisesti sovittavia asioita. Kyse on usein alan työehtosopimusmääräysten soveltamisesta."
Tiedän käytännössä, että em. asioiden sopiminen ainakin pk-sektorin (alle 250hlöä) yrityksissä on paikallisesti suht. ongelmatonta. Mitä pienempi yritys, sen helpompaa, enkä tarkoita yrittäjän sanelua vaan nimenomaan sopimista työväen ja yrityksen kesken.
Soveltamiset tes'sin hierarkiaan sitä vastoin ovat erittäin vaikeita, koska ammattiyhdistysliike pitää kynsin hampain kiinni oikeudestaan sanoa se viimeinen sana.
Nyt kun työelämän ja -tehtävien murros on elänyt ajan hengen mukaan ja suorituspalkkaukset ja sen eri sovellukset hiipuneet, ei ko. palkkausjärjestelmän osaajia ole kummallakaan puolen työmarkkinakoneistossa, eikä enää työpaikoillakaan.
Osaavat suorituspalkkauksen taitajat ja soveltajat (työnjohto, teknikot, rakennusmestarit ja rationalisoinnin ammattilaiset) on siirretty varhaiseläkkeelle ja ao. vakanssit lakkautettu.
Ei tarvitse siten ihmetellä, että tuottavuus on joutunut alamäkeen teollisuudessa. Ohjausjärjestelmät ovat taitamattomissa käsissä ja monin paikoin vaan hidastavat toimintaa.
"Työnantajapuoli on suhtautunut tämänsuuntaisiin paikallisen sopimisen laajentamispyrkimyksiin yleensä varauksellisesti työnjohtovallan säilyttämisen vuoksi."
Mm. Nokia heitti työnjohtajat jo kohta kaksikymmentä vuotta sitten yli laidan monista yksiköistään. Että se siitä eo. kohdan motiivista.
Ehkä Jortikka tarkoittaa työnantajan direktio-oikeutta, jonka työelämän tärkeää, ruohonjuuri tason osaa työnjohto aikoinaan käytti työssään esimiehenä.
Tämän hetkinen koulutus ei tue tarpeita. Perinteisen työnjohdon koulutuksen uudelleen aloittamisella alkaa olla kiire. Muutoin kaikessa tuotannollisessa teollisuudessa saadaan laittaa lappu kohta luukulle, kuten vallitseva käytäntö osoittaa.
Ammattiyhdistysliikkeen (mm. demarit) suurimpia mokia, jotka ovat eniten vaikuttaneet -90 luvun alussa räjähtäneen laman katastrofiin ja yritysten likvidointeihin olivat;
- Kieltäytyminen työreformin kehittämiseen lähtemisestä. Työreformi on edelleenkin sen ajan henkeen suhteutettuna ainutlaatuisen edistyksellinen suunnitelma poistaa kansakunnan kilpailukyvyn turhia ja aikansa eläneitä jarrumekanismeja.
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Tietopankki/Ohjelm...
Kannattaisi tutustua ajatuksen kanssa.
- Ahon ja Sorsan kehittämä ja ay-liikkeen kanssa jo sovittu kansalaissopimus, jonka ay-liike yliyön nukuttuaan torpedoi. Kallis jos ei kallein takinkääntö kansakunnan lähihistoriassa, jonka kansa ja työväki viimekädessä maksoivat.
Pahin este työn kehittämisessä työpaikoilla ei näkemykseni mukaan ole työnantajien, yrittäjien eikä työntekijöidenkään haluttomuus. Suurin ongelma paikallisten sopimuksien tiellä on ammattiyhdistysliikkeen käyttämä yleisitovuuden moukari, jolla jyystetään kaikki hyvätkin poikkeamat tasaiseksi, toimimattomaksi puuroksi.
Työpaikat, toimialat ja ihmisten ammattien kehittyminen ovat ajat sitten kasvaneet ohi ja yli yleissitovuuden potkupuvusta.
Se aika on nyt eletty, kun ulkomainen pääoma rantautui patruunoiden suosiollisella myötävaikutuksella koskiemme rannoille. Ja kun se sama pääoma nyt kerää kimpsujaan ja muuttaa vastaaville työvoiman ja resurssien suosiollisimmille maille. Rahalla ei ollut silloin, eikä ole vieläkään isänmaata.
Jäljelle jäävän todellisen työllistäjän, PK-sektorin huomioiminen on ainoa vaihtoehto, jos kilpailussa aiomme kansakuntana edes jotenkin pärjätä globaaleilla markkinoilla. Tämän huomioiminen on käytännössä mahdotonta Ay-eliitin ja vuorineuvosten kehittämällä sopimusmekanismilla, siihen se on aivan liian kömpelö ja tasapäistävä.
