Hoitajien työtaistelu ei jätä varmaan ketään meitä keski-ikäisiä senioreita kylmäksi. Vanhusten hoito- ja hoivatyö sekä terveyden- että sairaiden hoitajat ovat nyt tosissaan. Olen periaatteessa hengessä heidän takanaan. Puhutaan ylisuurista, muita aloja ja ryhmiä polkevista palkankorotuksista. Siitä kuinka ahneita he ovat. Kukapa muu huolehtisi heidän eduistaan?
Toisaalta, tehtaan voi lopettaa ja tuotannon voi siirtää 'Hinkuintiaan', maaseutua ei voi viedä mutta sen voi lopettaa ja reservoida. Hoivakodin ja sairaalankin voi toki myös lopettaa, mutta toimintaa, ilman asukkaita tai potilaita, ei voi viedä yhtään minnekään.
Itselläni on vanhempieni kautta kokemusta hoitajien arjesta ja työstä. Kunnioitan heidän asennettaan, moraaliaan ja jaksamista niin henkisesti kuin fyysisestikin raskaassa ja vaativassa työssään. Jonkinlaisena omais-hoitajana olen päässyt kurkistamaan niihin raadollisiin kulisseihin, mitä kaikkea hoitajien työhön kuuluu. Myös omassa työssäni työyhteisöjen kehittäjänä olen tavannut monentasoisia työyhteisöjä. Totuuden nimessä löytyy myös hyviä ja kannustavia laitoksia, joissa kodikkuus lämpöisenä kukkii ja yhteistyö toimii muillakin kuin hoitajilla.
Liian usein hoitotyössä esiintyy ergonomisesti epäterveitä työasentoja, työtiloja ja alkeellisia välineitä, joista yksityisessä tuotannossa saisi lähes linnaa. Kiukuttelevia omaisia ja öykkärimäisiä esimiehiä ja päättäjiä. Silti pitää kantaa vastuu potilaista, myös ilman omaa mielenhallintaa olevista dementikoista. Pitää olla virheetön lääkkeiden jaossa. Ei saa kohdella potilaita, omaisia eikä kolleegoja huonosti esimiesten ylenkatseisen tarkkailun alla. Vuoro-, pyhä- ja ylityölisät eivät kestä tarkastelua muiden alojen vastaaviin. Miten kunnat organisaatioina vastaavat asukkaittensa tarpeisiin ei ole kiveen kirjoitettu. Painotusta turhasta infrasta voidaan siirtää ihmisten hoitamisen suuntaan.
Liian kauan on ratsastettu kutsumustyön varjolla hoitajien edut ja palkat tylysti ohittaen. Edelleen on riipovaa kuunnella julkisessa mediassa sitä härskiä panettelua ja oleelliset asiat ohittavaa argumentointia. Puhutaan ja syyllistetään kuolemalla ikäänkuin sitäkin oltaisiin siirtämässä laitostuneilta tosiasiallisilta päättäjiltä hoitotyöntekijöille. Peräänkuulutankin selkärankaisempaa otetta myös kuntatyönantajan ja valtiovallan taholta, joka huomioisi myös vastapuolen toisen tosiasiallisen syyn tässä neuvotteluprosessissa rahan ja valtataistelun lisäksi.
Kyseessä on vain ja ainoastaan hoitotyön arvostuksen ja palkkauksen jälkeenjääneisyyden kompensoinnista sille vaativuuden tasolle, jonka kyllä suuri yleisö ymmärtää ja hyväksyy. Julkinen lakisääteinen vastuu niin terveyden, sairaanhoidon ja vanhustyön osalta on täysin selkeästi kunta- ja valtiovallan vallankäyttäjillä ja päättäjillä. Hoitajat tekevät työnsä kyllä täysin eettisesti työsuhteessaan. Mutta että vastuuta hengenlähdöstäkin sysätään syyllistäen heille, se on päättäjiltä pään pensaaseen pistämistä.
Suuret ikäluokat lienevät suhteellisesti ottaen aika tervettä porukkaa. Silti sitä itsekin joskus miettii, että treenaamaan tässä on alettava, että säilyisi kopillaan ilman näitä kuntasektorin päättäjien hallinnoimia hoitopalveluita. Saattaisi tulla halvemmaksi keksiä rationaalinen yksityinen malli hallinnon halvaannuttamasta ja hoitajien kiusaamasta julkisesta tsaarinaikaisesta johtosäännöstä poiketen.
Sellainen malli, jossa hoitohenkilöstöä työyhteisössä arvostettaisiin ja kannustettaisiin. Jossa olisi järkevä ja inhimillinen toiminnan- ja työnohjaus. Esimiestyö olisi aitoa välittävää, rohkaisevaa ja sosiaalisesti palkitsevaa. Malli jossa ihminen hoitaisi ihmistä ja paljon puhuttu perheenomainen hoivakoti olisi todellisuutta muutoinkin kuin juhlapuheissa. Toisin sanoen sellainen malli, joka toimii nyt mm. tuotannollisessa yksityisessä isänmaallisessa teollisuudessa....ennen Kiina-ilmiötä. Kävin sitä ilmiötä jokin aika sitten Pekingissä oikein paikanpäällä etsimässä, en löytänyt. Kyllä se ilmiö varmaan jossain kotomaamme valtarakenteissä lymyää.
Nii hao.
Toisaalta, tehtaan voi lopettaa ja tuotannon voi siirtää 'Hinkuintiaan', maaseutua ei voi viedä mutta sen voi lopettaa ja reservoida. Hoivakodin ja sairaalankin voi toki myös lopettaa, mutta toimintaa, ilman asukkaita tai potilaita, ei voi viedä yhtään minnekään.
Itselläni on vanhempieni kautta kokemusta hoitajien arjesta ja työstä. Kunnioitan heidän asennettaan, moraaliaan ja jaksamista niin henkisesti kuin fyysisestikin raskaassa ja vaativassa työssään. Jonkinlaisena omais-hoitajana olen päässyt kurkistamaan niihin raadollisiin kulisseihin, mitä kaikkea hoitajien työhön kuuluu. Myös omassa työssäni työyhteisöjen kehittäjänä olen tavannut monentasoisia työyhteisöjä. Totuuden nimessä löytyy myös hyviä ja kannustavia laitoksia, joissa kodikkuus lämpöisenä kukkii ja yhteistyö toimii muillakin kuin hoitajilla.
Liian usein hoitotyössä esiintyy ergonomisesti epäterveitä työasentoja, työtiloja ja alkeellisia välineitä, joista yksityisessä tuotannossa saisi lähes linnaa. Kiukuttelevia omaisia ja öykkärimäisiä esimiehiä ja päättäjiä. Silti pitää kantaa vastuu potilaista, myös ilman omaa mielenhallintaa olevista dementikoista. Pitää olla virheetön lääkkeiden jaossa. Ei saa kohdella potilaita, omaisia eikä kolleegoja huonosti esimiesten ylenkatseisen tarkkailun alla. Vuoro-, pyhä- ja ylityölisät eivät kestä tarkastelua muiden alojen vastaaviin. Miten kunnat organisaatioina vastaavat asukkaittensa tarpeisiin ei ole kiveen kirjoitettu. Painotusta turhasta infrasta voidaan siirtää ihmisten hoitamisen suuntaan.
Liian kauan on ratsastettu kutsumustyön varjolla hoitajien edut ja palkat tylysti ohittaen. Edelleen on riipovaa kuunnella julkisessa mediassa sitä härskiä panettelua ja oleelliset asiat ohittavaa argumentointia. Puhutaan ja syyllistetään kuolemalla ikäänkuin sitäkin oltaisiin siirtämässä laitostuneilta tosiasiallisilta päättäjiltä hoitotyöntekijöille. Peräänkuulutankin selkärankaisempaa otetta myös kuntatyönantajan ja valtiovallan taholta, joka huomioisi myös vastapuolen toisen tosiasiallisen syyn tässä neuvotteluprosessissa rahan ja valtataistelun lisäksi.
Kyseessä on vain ja ainoastaan hoitotyön arvostuksen ja palkkauksen jälkeenjääneisyyden kompensoinnista sille vaativuuden tasolle, jonka kyllä suuri yleisö ymmärtää ja hyväksyy. Julkinen lakisääteinen vastuu niin terveyden, sairaanhoidon ja vanhustyön osalta on täysin selkeästi kunta- ja valtiovallan vallankäyttäjillä ja päättäjillä. Hoitajat tekevät työnsä kyllä täysin eettisesti työsuhteessaan. Mutta että vastuuta hengenlähdöstäkin sysätään syyllistäen heille, se on päättäjiltä pään pensaaseen pistämistä.
Suuret ikäluokat lienevät suhteellisesti ottaen aika tervettä porukkaa. Silti sitä itsekin joskus miettii, että treenaamaan tässä on alettava, että säilyisi kopillaan ilman näitä kuntasektorin päättäjien hallinnoimia hoitopalveluita. Saattaisi tulla halvemmaksi keksiä rationaalinen yksityinen malli hallinnon halvaannuttamasta ja hoitajien kiusaamasta julkisesta tsaarinaikaisesta johtosäännöstä poiketen.
Sellainen malli, jossa hoitohenkilöstöä työyhteisössä arvostettaisiin ja kannustettaisiin. Jossa olisi järkevä ja inhimillinen toiminnan- ja työnohjaus. Esimiestyö olisi aitoa välittävää, rohkaisevaa ja sosiaalisesti palkitsevaa. Malli jossa ihminen hoitaisi ihmistä ja paljon puhuttu perheenomainen hoivakoti olisi todellisuutta muutoinkin kuin juhlapuheissa. Toisin sanoen sellainen malli, joka toimii nyt mm. tuotannollisessa yksityisessä isänmaallisessa teollisuudessa....ennen Kiina-ilmiötä. Kävin sitä ilmiötä jokin aika sitten Pekingissä oikein paikanpäällä etsimässä, en löytänyt. Kyllä se ilmiö varmaan jossain kotomaamme valtarakenteissä lymyää.
Nii hao.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti