Jumaluus himossa

Vastaukseni HS:n keskustelun avaukseen: Himon vaikutus elämään "Haluan heti alkuun korostaa, että olen täysi ateisti, joten kirjoituksessani ei ole mitään uskontoon liittyvää." Aika hupaisa toteamus / uskomus. Se mitä jäljempänä puhut omista himoistasi ja niiden hallinnoinneistasi, sublimoinnistasi, on juuri sitä mikä on uskontoon liittyvän filosofian ydin. "Elin ennen hyvin hedonistista elämää ja luulin olevani oikeasti onnellinen." Juuri tuohan on eräs ulottuvuus uskonnon synnin käsitteestä. Vain sinä itse vailla omaa tuntoa, joka on vain ihmiseen sisäänrakennettua nukkuvaa jumalankuvaa. "Tajusin tehneeni suuria vääryyksiä ystäviäni ja muita ihmisiä kohtaan omalla hedonismilla ja narsismillani. Ennen en ollut ymmärtänyt koko asiaa, koska olin ollut himojeni sokaisema." Uskontoon valitettavasti vaan liittyy niin henkisen kuin aikoinaan maallisenkin vallankäytön mukanaan tuoma turmelus. Valta sokaisi / sokaisee papistomme, ja humaani tarkoitus ei enää välity meille. "Kokeilkaa todellista himojenne kieltämistä. Älkää uskonnollisessa mielessä vaan hyvän elämän kannalta. Se toimii." Edelleenkin, tavoittelet syvää inhimillistä jumaluutta ja lähimmäisen rakkautta, mutta uskonnon kielteisyys häiritsee Sinua, joka on ihan ymmärrettävää. Et sinä tuolla jumaluutta kiellä, ehkä juuri vaan uskonnon ja kirkon maallisen toiminnan. (farisealaisuus) Jos et osaa aidosti ensin rakastaa itseäsi kaikkine puutteinesi, et kykene rakastamaan myöskään lähimmäisiäsi. Kaikki me roikumme jatkuvasti hedonismin kuilun partaalla. Ei se ole kenenkään yksinoikeus ehkä silti vitsaus. Kun annamme sitten tänä yksilökeskeisenä aikana haluillemme periksi, tartumme koukkuun kuka mihinkin. Ei ole kivaa pyristellä addiktioittemme vietävinä (pakonomainen primitiivinen riippuvuus), vaikka se hetkittäin hyvältä ihan munaskuita myöten voi tuntuakin. Ja onhan vietit ja niihin liittyvä nautinto sallittua jopa tarpeellista meille, kun vaan oivallamme sen siten kuten itsekin olet kirjoituksessasi sen tehnyt. Osaamme hallita himojamme, ottamalla niissä aidon pyyteettömän rakkauden ja ihmisyyden huomioon. Olemalla nöyrä ihmis- / parisuhteissamme. Emmekä aina vaan pyri ottamaan. Iloista antajaa Jumala (sielu itsessämme) rakastaa. Itse en karsinoi ihmisiä heidän ismiensä mukaan. Jos hän on sinut ja tasapainossa itsensä kanssa, se riittää ja myös näkyy hänestä ulospäin kuin majakka pimeässä. Riippumatta onko hän ateisti, ns. uskovainen vai muutoin vaan tavallinen pulliainen.